*

Dani Niskanen Vaikutan, siis olen.

Guggenheim-rahoilla korjaisi monta homekoulua

  • Havainnekuva arkkitehtuurikilpailun voittaneesta museorakennusehdotuksesta
    Havainnekuva arkkitehtuurikilpailun voittaneesta museorakennusehdotuksesta

Guggenheimista päätetään taas ensi viikolla Helsingissä. On selvää, että Helsinki tarvitsee kulttuuritarjontaansa uusia vetovoimatekijöitä, eikä siksi tätäkään esitystä tule tutkimatta tyrmätä. Ehdotukseen perehdyttyäni joudun kuitenkin toteamaan, ettei se varsinaisesti vakuuta.

 

Ensinnäkin hanke tulisi veronmaksajille hyvin kalliiksi. Ehdotetussa mallissa kaupungin rahaa käytettäisiin museon rakentamiseen 80 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi kaupunki muun muassa tarjoaisi säätiön käyttöön vastikkeetta 100 miljoonan euron arvoisen tontin ja vastaisi yksin kiinteistön hoito- ja ylläpitokustannuksista.

 

Lisäksi hankkeen edistämistavat ovat ajoittain olleet epäilyttäviä. Hanketta on valmisteltu pimennossa ja nykyisessä esityksessä todellisuutta on kaunisteltu esimerkiksi nimeämällä kaupungin säätiölle takaaman lainan kulut ”vuokraksi” ja esittämällä hankkeelle utopistisia elinkeino- ja matkailuvaikutuksia. Tarkemmin lukuja hankkeen ympärillä on ansiokkaasti analysoinut Wille Rydman. Jopa kulttuurieliitin ruumiillistuma Jörn Donner on kutsunut hanketta suureksi puhallukseksi.

 

Toisaalta kyse on muustakin kuin rahasta. On oikeastaan aika surullista, jos paras keino lähteä markkinoimaan Suomen pääkaupunkia on ulkoa tuotu franchise-museoketjun sivukonttori, jollainen on vieläpä aiemmin flopannut useaan otteeseen eri puolilla maailmaa. Emmekö tosiaan keksi mitään parempaa? Itse toivoisin Helsingin mielummin panostavan suomalaiseen osaamiseen. Sitä meillä kyllä riittää - ja siitä on lupa myös olla ylpeä.

 

Itse asiassa, se hyöty tästä Guggenheim-projektista on ollut, että näitä suomalaisia ideoita on vihdoin alkanut syntyä! Itse olen ainakin lukenut jo raikkaat visioinnit muun muassa valtavasta muumitalosta ja upeasta revontulikeskuksesta. Juuri tätä me tarvitsemme lisää - rohkeaa ajattelua ja ylpeyttä siitä, missä me olemme hyviä!

 

Helsinki käyttää homekoulujensa korjaamiseen ensi vuonna noin 60 miljoonaa euroa. Tuo potti voitaisiin heti vaikka tuplata Guggenheim-rahoilla. Harmi vaan, ettei sisäilmasairauksista kärsivillä taida olla yhtä tehokkaita lobbareita kuin Guggenheimilla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Ja Tampereen ratikkaan menevillä rahoilla rakentaisi 3-4 guggenheimia...ja julkinen liikenne ei ole tampereella ollut kenenkään mielestä ongelma.

Suomalaiset innostuvat aina jostain ideasta ja kun suomalaiset innostuvat jostakin ei mikään järkipuhe auta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kun Helsingin Metrosta aikoinaan tiukan kädenväännön jälkeen pystyttiin päättämään, vastustajat luonnehtivat sitä rahojen heittämiseksi kallioiden syövereihin. Puhuttiin siitä kuinka Helsingistä tuleee "maailman pienin metrokaupunki" (mikä ei silloinkaan pitänyt paikkaansa) ja muutoinkin korostettiin sitä, ettei metroa tarvita missään mielessä. Tänä päivänä ei juuri kukaan Helsingin kaupunginvaltuustossa rohkenisi väittää, että metro oli virheinvestointi. (Espoon metrosta vielä kyllä keskustellaan ja se onkin jossain määrin eri juttu.)

Kovin selkeätä kantaa minulla ei ole Guggenheimin kohdalta, mutta on aivan mahdollista, että se investointi olisi tärkeämpi kuin muutaman homekoulun korjaaminen. Niin kerettiläiseltä kuin tämä saattaa kuulostaakaan.

Käyttäjän danielantti kuva
Daniel Leppäjärvi

Niin, "kulttuuri" on paljon tärkeämpi investointikohde kuin lasten terveys. Hyvä, hyvä!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #4

Jos Guggenheim generoi tarpeeksi tuloja, niin niillä tuloilla korjataan enemmän homekouluja kuin vain muutamia. Asiassa pitää nähdä monet synergiat, ei pelkästään kyseisen museon pääsylipputulot. Tämä oli ajatus viitaten siihen kerettiläisyyteen.

Myös Finlandiatalon rakentamista kritisoitiin äärimmäisen voimakkaasti aikoinaan vastaavilla taloudellisilla perusteilla.

Mitenköhän paljon olisikaan 1800-luvulla kritisoitu Helsingin Empire-keskustan rakentamista pietarilaisen arkkitehtuurin pohjalta, jos olisi laskettu vain kustannuksia? Ei olisi Senaatintoria, ei yliopistoa, ei Ritarihuonetta, ei Suurkirkkoa j.n.e.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Jostain syystä tamperelaiset onnistuvat paremmin ja pienemmällä sähläämisellä toteuttamaan rakennusprojektinsa kuin helsinkiläiset. Guggenheim on hieno mahdollisuus, mutta pahaa pelkään, että loputtomalla säätämisellä ja venkoilulla se projekti lopulta munitaan.

Käyttäjän mikkosavelius kuva
Mikko Savelius

Hei! Muutamia kysymyksiä.
1. Guggenheim Helsinki hanke on kerännyt usean vuoden ennätysmäärän keskustelua, ja siitä löytyy useita eri esityksiä vaikkapa Guggenheim Helsingin verkkosivuilta. Väittäisin, että hanketta läpivalaistu enemmän kuin mitään tähänastisista kulttuurihankkeista. Mikä on tämä myytti mystisestä salailusta?
http://www.guggenheimhki.fi/

2. Oletko perehtynyt myös matkailu- ja ravintola-alan laskemiin verotuloihin? Linkki vinkki:
https://www.mara.fi/guggenheim-helsinki-lisaisi-pa...

3. Uskotko, että kaikki Helsingin homekoulut tullaan välittömästi korjaamaan, mikäli vain ensin tämä yksi Guggenheim saadaan kaadettua?

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

KYLLÄ Jörn Donner puhuu Täyttä Asiaa: Guggenheim on Suuri Puhallus.

http://karikilpio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/226809-...

Toimituksen poiminnat